lomaa odotellessa

Kyllä nyt nahistaa niin kovasti. Lomaan on vielä yli kaksi viikkoa ja millään ei jaksaisi. Pienetkin asiat ärsyttävät aivan määrättömästi, kivatkin asiat tuntuvat velvollisuuksilta ja koko ajan on kamalan sisäisestinuutunut olo. Vastoinkäymiset joko vituttaa eksponentiaalisesti tai sitten ne on ihan hälläväliä, ei vaan jaksa välittää, ei stressata, ei kiinnostua. Mitä siitä, että ostan 700 eurolla puuta kotiinkuljetettuna ja sitten kuljetus ei onnistu. Äkkiäkös mä ton käsinkin kotiin kannan sen muutaman kilometrin matkan – eihän siinä ole kuin tuhannen kiloa rankaa. *huoh*

Yn kanssa menee vaihteeksi vaihtelevasti. En oikein tiedä, miten päin pitäisi, voisi tai saisi olla, kun välillä ymmärrän häntä niin kovasti ja annan hänen olla juuri sellainen kuin hän on – ja sitten toisena hetkenä hän ei voikaan olla sellainen kuin on ja mä en vaan tajua häntä sitten yhtään. Nämä jälkimmäiset hetket on niitä, kun minulla(kin) on paha olla, eikä jaksaisi, silloin tulee väärinymmärryksiä ja -käsityksiä ja kaikkea. Ehkä Yllä on epärealistinen kuva, että kaiken pitää olla aina kivaa ja kaikki aina toimii – tosin hänellä kyllä on oikeus olla pahoilla mielin ja pahalla päällä, mutta jos mä satun loukkaantumaan hänen sanomisistaan, niin silloin mä rajoitan hänen häneyttään, koska eihän hän voi kontrolloida sitä, mitä hänen suustaan pääsee tai missä asennossa hänen naamansa milloinkin on.

Tokihan minäkin varmaan loukkaan joskus täysin tahtomattani ja Y on siinä mielessä suurempi ihminen, että hän pääsee niistä yli. Mutta kyllä minäkin varaan oikeuden voida pahoin, tuntea niin kuin tunnen, ilman siloittelua ja silittelyä. Ei minunkaan tarvitse ihan kaikkea olankohautuksella ottaa, jos toista nyt sattuu vituttamaan ja se sanoo pahasti. Tällä hetkellä on ollut tosi vaikea, kaiken tämän muun väsymyksen lisäksi, päästä yli niistä sanoista ja vaikka en niitä millään tavoin ajattele, niin se tunne jää. Ja se on halju tunne, josta on vaikea päästä yli, luottaa taas, että kaikki onkin kunnossa ja ”ei se mitään tarkoittanut”. Ei jotenkin uskalla mennä lähelle, päästää lähelle, fyysisesti olen paikalla, henkisesti lukossa.

Olenkin sitten ottanut sitä kuuluisaa omaa aikaa ja Y on ollut kotonaan. Olen nauttinut siitä, että olen saanut olla keskenäni lasten kanssa ja nukkua juuri niin leväälläni sängyssä kuin haluan, tuntematta huonoa omatuntoa siitä, että kuorsaan välillä, eikä ole tarvinnut Keskustella ja Selvitellä asioita joka päivä. Jos ei näe, ei ole selviteltäviäkään. Ehkä tästä syystä Yn etäsuhteet ennen mua on onnistuneet. Eiku… eihän ne ole.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s