avain, ketju ja perä

Aikoinaan mietin, osaanko laisinkaan rakastaa. Nämä pari sen jälkeen kulunutta vuotta ovat osoittaneet, että osaan minä, mutta paljon riippuu myös siitä, ketä ja millaista ihmistä rakastaa. Y saa mut lähes joka päivä katsomaan itseään ja ajattelemaan siirappisesti ’aaaawwww, onpa se ihana’ – eikä se edes yritä sitä tietoisesti.

Olen pohtinut sitä, mikä minun kohdallani ylläpitää sitä rakkauden tunnetta ja tullut tulokseen, että se on seksi. Hyvä, oiva, vielä parempi seksi. Kun saa usein ja kunnolla, niin hormonit on tasapainossa, eikä vituta läheskään niin paljon kuin ilman vituttaisi. Yyllä on taito, viitseliäisyys ja halu pitää mut hyvällä tuulella, vaikka sitä itseään ei juuri huvittaisi, mikä on miehessä oikein oiva ominaisuus. Se itse sanookin, että jos naisensa pitää tyytyväisenä, niin silloin saa aina kun tahtoo – ja näinhän se on.

Jos onnen avain on seksi, niin avaimenperän ketju on hellyys ja läheisyys. Luin juuri oivan kirjan, jossa mainittiin, että pariskunnat, joilla on hyviä ja huonoja hetkiä vähintään suhteessa 5:1, pärjäävät pitkään yhdessä . meillä tuota ”hyväksiluettavaa” arkihellyyttä on varmaan tuplaten tuo määrä… Ei se toisen hellittely vaadi paljoa, silitys, suukko, sananen – ja jos toinen ei ole kosketusetäisyydellä, niin tekstari, jossa lukee vaikka pelkästään *hali*, lämmittää kummasti mieltä ja sydäntä – mutta se vahvistaa suhdetta ja tuo itsellekin sellaisen olon, että toisen kanssa on hyvä.

Ja avaimenperän virkaa toimittaa sitten ”riitely”. Hipsuissa siksi, että me riidellään rakentavasti – asia mitä mä en ole osannut aiemmin, mun riitani ovat olleet huutoraivareita ja mykkäkoulua, ei puhettakaan puhumisesta tai – herra paratkoon – toisen osapuolen näkökantojen vilkaisemisesta. Yn kanssa olen oppinut riitelemään niin, että vaikka se atavistinen tunnereaktio saattaa ensimmäisenä tullakin, niin siitä päästään yli ja sen jälkeen pystytään puhumaan asioista asioina, katsomaan ja kuuntelemaan myös sen toisen näkökanta. Olen jopa oppinut myöntämään, jos olen ollut väärässä… 😉 On imo todella tärkeää, että asiat saadaan oikeasti puhuttua halki, poikki ja pinoon, eikä lakaista niitä maton alle ja jurnuteta vuosikausia, että kun sinä silloin elvitädin nimipäivillä sanoit niinjanäin…

Tai sitten olen väärässä ja jotkut ihmiset on vaan luotu toisilleen. 🙂 Onneksi tämä vakka on kantensa löytänyt – tai peppu paitansa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s