unettomuutta, ihmiskokeita ja luurankoja

Vaihteeksi taas ei nukuta. Päässä on tuhat ja nolla ajatusta, uni ei vain tule, vaikka päänsä tyhjentäisi tai täyttäisi jollain ihan muulla. En edes tiedä, mitä siellä kiertää, ajatuksenhäntiä, viuhuvia, ohikiitäviä, ei saa kiinni. On vain eikä nuku.

Olen miettinyt ihmiskokeita, itselläni. Koska perusluonteeltani haluan miellyttää itselleni tärkeitä ihmisiä, olen miettinyt, tykkäisikö Y sittenkin massavammasta naisesta ja pohtinut, että lihottaisin itseni oikein kunnolla ja katsoisin, vaikuttaako se mihinkään. Kun en minä oikein saa selvää, onko Ystä sittenkään hyvä, että olen lähestulkoon onnistunut ikuisuusprojektissani ja vihdoinkin olen sen kokoinen kuin itse haluaisin olla (tai siis tiedän, että Ystä se on hyvä, jos olen itse tyytyväinen saavutuksiini, mutta olisi minusta enemmän kuin kiva, että Ykin pitäisi mun olemuksestani). Yn historia kun pitää sisällään useammankin isomman kokoisen naisen ja olen sitä joskus miettinyt – ja puhuttukin on – että onko se preferenssi vai sattumaa. Y sanoo sattumaksi, minä en edelleenkään ole varma mitä ajatella, siksi pohdin ihmiskokeita. En ole tosin kyllä ihan varma, haluaisinko kuitenkaan loppuviimeen tietää tuloksen – voisihan se indikoida sittenkin, että mitä enempi, sen parempi… En vain itse halua olla enää ikinä Iso -se proverbiaalinen luoja kun tietää, että sitäkin olen ollut – joten eiköhän tämä ihmiskoe jää toteuttamatta jo ihan noista kahdesta syystä.

Josta päästään luurankoihin ja tähän uudistuneeseen olemukseeni. Kaikesta työstä ja edistymisestä huolimatta olo ei ole tilkkaakaan seksikäs, en koe itseäni sopivankokoiseksi, hyvännäköiseksi, saatikka sitten mitenkään iloitsisin saavutuksistani. Osalla minusta on olo, että olen nyt jo liian laiha haluttavaksi, liian luinen halattavaksi, ei ole tarpeeksi kiinnipideltävää, ei ole mistä tulla ja puristaa. Peilistä taas katsoo ihan jotain muuta ja suuri osa korvien välistä sanoo, että vieläkin saisi tiivistää, ei ole tarpeeksi niistetty vielä, lisää juoksua ja jumppaa. Jotenkin tuntuu, että oli mitä vain ja miten vain, niin se ei ole riittävästi. Riittävän iso, riittävän pieni, riittävän hyllyvä, riittävän kiinteä, mitä tahansa.

Mitenkähän sitä oppisi riittämään itselleen

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s