parlay?

Mä olen tässä miettinyt, että olenko mä niin vaikea ihminen, ettei mun kanssa voi olla ja asua ilman suunnatonta lakikirjaa ja sääntökokoelmaa. Tämä lähti siitä, kun PK alkoi pohtimaan eilen, että miten meidän kanssakäyminen sitten, kun asutaan erillään: voiko soittaa, voiko pyytää vaikka kahville tai elokuviin, voiko sitä ja voiko tätä, ja tajusin, että meidän koko yhdessäolo on ollut tällaista sääntöjen ja toimintatapojen sopimista ja luettelointia. Kaikesta on pitänyt olla joko etukäteen sovittu "sääntö" tai sitten jokin ennakkotapaus, muuten ei vaan ole voinut toimia yhtään mitenkään.

En tiedä, johtuuko se sitten minusta, siitä että olen liian ehdoton, joustamaton ja omien tapojeni orja, vai siitä, että PK ei ajattele itse, koska onhan toki paljon helpompaa noudattaa jotain sovittua kaavaa kuin tehdä itse omia päätöksiä ja ratkaisuja. Summa summarum, minusta on kuitekin kamalan raskasta olla aina vääntämässä yksinkertaisistakin asioista jotain vuokaaviota, enkä käsitä miksi kaikesta pitää tehdä niin kovin vaikeaa. Ei elämä ole kuitenkaan mikään suora putki, josta voi ihan jokaisesta tilanteesta etukäteen (tai edes jälkikäteen) tehdä mitään yleispätevää toimintaohjetta. Ei kukaan sellaiseen pysty. Joskus on vain Ihan Pakko ajatella itsekin ja tehdä omia ratkaisuja tietämättä, miten ne vaikuttavat sen sataantuhanteen asiaan tulevaisuudessa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s