armotonta vai uhrautuvaa?

Olen miettinyt, olenko minä joko armoton tai uhrautuva, kun tällaisiin tilanteisiin joudun (toisintona…). Täysin ääripäät, mutta pohditaanpa yksi kerrallaan. 

Armoton: En anna tilaisuutta toiselle korjata "virheitään", tai annan kyllä tilaisuuden, mutta en ota sitä korjausta vastaan, katson vain päältä että siinähän räpiköit. Toinen tekee kaikkensa ja enemmänkin ja minä alan kallistua enenevässä määrin sen vaihtoehdon puoleen, että hopiat menee jakoon. Mokasit, no mercy. Pitäisi kai olla armollisempi ja yrittää nähdä kiitollisuudella kaikki se, mitä toinen tekee – ja jo ajatus nostaa karvat pystyyn.

Uhrautuva: Hyvin paljon siedän kaikenlaista, ennen kuin se kuppi menee nurin. Yritän parhaani, että toisilla olisi hyvä ja toivon vain hiljaa saavani vastalahjaksi samanlaista kohtelua – usein sitä kuitenkaan saamatta. Puhun ja puhun, mutta kun puhe ei mene perille eikä mikään muutu, tyydyn osaani. Mottona tässä vissiin ’kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat’. En vaan tiedä mitä sillä kruunulla tekisin, mieluummin ottaisin sujuvan arjen ja yhteiselon.

Mielenkiintoista olisi tietää, kumpaa enemmän olen. Luultavasti ensin uhraudun, mutta kun en saa mitään takaisin (pieniä ovat silakat joulukaloiksi, sano), niin kuppi kellahtaakin nurin ja armottomuus astuu kehiin. En tiedä sitten kumpi on pahempi, olla uhrautuva vai olla armoton. Pitäisi kai olla jotain siltä väliltä.

Mutta kun en ole. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s