yksin yössä

Ei nukuta. Väsyttää kyllä, mutta kaikesta huolimatta uni ei tule. Tänään itkettiin, ei yhdessä mutta yhtäaikaa. Miksi kaiken pitää mennä vaikeimman kautta, miksi pelkkä sana ei riitä? Jos sanon, että minulle on tärkeää, että joku jaksaa, että kaikki eivät romahda yhtä aikaa, niin miksei se riitä, että sanon? Miksi mun pitää itkeä tuskasta ennen kuin se "ymmärretään" ja "tajutaan" lopulta? Siksi, koska se ei kosketa omaa napaa mitenkään, se ei ole itselle tärkeää, niin eihän se voi olla kelleen muullekaan. Ja sitten kysytään ’miksi’, miksi mulle on tärkeää, että joku jaksaa. En tiedä, en osaa selittää, se vain on. Ollut niin kauan kuin jaksan muistaa. Ja jos kukaan muu ei jaksa, niin mun on pakko. Pakko jaksaa, pakko olla se joku, vaikkei jaksaisikaan. Koska kaikki eivät voi romahtaa samaan aikaan.

Kaikki nukkuu jo, lähellä ja kaukana, kaukana ja lähellä. Minä olen niin kovin yksin nyt. Toisaalta on hyvä olla ihan hiljaa, ihan vain itsessään, sanomatta mitään, koskettamatta ketään. Toisaalta kaipaa läsnäoloa, ei muuta kuin läsnäoloa. Hiljaa vaan, ihan hiljaa. 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s