hypoteettisesti

Y heitti ilmaan hyvän kysymyksen: Jos olisimme saaneet PKn kanssa käsiteltyä asia kerrallaan kaikkea tätä tauhkaa aina sitä mukaa, kun sitä tuli, olisin saanut vastakaikua ja tuntenut, että ne asiat otetaan vakavasti, niin olisimmeko tässä jamassa. Emme olisi. Vastaus on hyvin yksinkertainen ja sangen raadollinen. Näinhän se menee, jos nämä asiat olisi aina käsitelty asioina, saman tien ja kunnolla kun ne eteen olisivat pölähtäneet, niin luulen vahvasti, että rakkaus olisi säilynyt ja jopa vahvistunut. Mutta kun tuntuu, että mistä tahansa asiasta mitä tahansa sanonkin, niin se valuu kuin vesi hanhen selästä – ennen kuin ollaan seinää vasten ja on pakko toimia.

Kyllähän PK nyt yrittää. Eilenkin se oli käynyt oma-aloitteisesti kaupassa ja laittoi mulle tekstarin, että hän laittaa ruuan valmiiksi lapsille, kunhan tulemme harrasteista. Hienoa sinänsä, mutta mulla on silti sellainen olo, että yritys on hyvä mutta myöhässä. Että se tekee kyllä nyt "oikeita" asioita, mutta ne ei ns. tunnu missään. Mulla on hyvinkin ambivalenttisia tunteita asian suhteen, kun toisaalta tuntuu, että PK tekee näitä kaikkia asioita ulkoaopetellusti, vain pakosta, ja toisaalta on olo, että nyt mun pitäisi sitten olla kamalan kiitollinen PKlle, että se ylipäätään tekee mitään. Eikä sen pitäisi mennä noin, kummallakaan tavalla. Onko nyt se "liian myöhään"?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s