*burb*

Tuli sanottua aika kärkevästi röyhyistä. Jokainenhan meistä röyhtii joskus, se on aivan luonnollista. Oli röyhy sitten sievä pieni *burb* taikka vaikka vähän isompikin *yööörgh*, mutta jos se päästetään asiaan- ja kohteliaisuuteen kuuluvasti suu kiinni sen suurempaa meteliä asiasta pitämättä, niin eipä siinä mitään. Se, mikä röyhtäilyssä inhottaa on todellakin ns. fyysiset röyhtäisyt, sellaiset joita katsellessa oikeasti tulee mieleen, että pitäisiköhän sitä hakea ämpäri tuohon, kun röyhtäilijän koko kroppaa kouristaa ja se tuntuu yökkäävän ihan justiinsa. Taikka sitten jos röyhtäilijä (yleensä mies, miksiköhän ihmeessä?) röyhtäisee mojovasti ja pitkään suu apposen auki ja näyttää vielä ylpeän tyytyväiseltä sen jälkeen. Taikka jos se röyhty pitää tekemällä tehdä (mitä pointtia siinä sitten on?).

Ihmettelen lähinnä sitä, että mitä tutummaksi ihmisten kanssa tulee, sitä väljemmiksi käyvät ne muiden kanssa niin hyvin noudatettavat kohteliaat tavat. Tuttuuden lisääntyessä ikäänkuin se toisen huomioonottaminen tällaisissa asioissa vähenee, ollaan niin läheisiä, että tuntuu ettei tuommoisten ole enää niin väliksi, ei tarvitse "yrittää" enää. Olen ehkä tiukkapipoinen kermapersii, mutta en minä viitsi ehdointahdoin röyhtäillä suureen ääneen edes läheisteni seurassa ja olla siitä vielä ylpeä, että huomasitteko mitä mä tein – se ei vaan kuulu tapoihin(i).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s