alakulopäiviä

Jotenkin on taas ollut mieli maassa, suru silmissä ja itku ihon alla. Kai sitä väkisinkin miettii asioita, arvailee tuntemuksia. Olen alkanut miettimään, mikä on normaalia syksyn alakuloa ja mikä hiipivää masennusta. Kaikki on ns. hyvin, ulkoisesti, silti sisällä asuu se pieni, joka vain nukkuisi. Väsyttää edelleen aivan valtavasti ja ihan mitättömätkin asiat itkettäisi, jos itkun vain antaisi tulla. Mitään ei jaksaisi ajatella, ei järjestää, ei pitää huolta, tekisi vain mieli käpertyä jonnekin, mutta siitäkin tulee huono omatunto. Niin kovasti "pitäisi", mutta kun ei jaksa.

Osa musta huutaa, että et nyt ala masentumaan, ei taas, ei enää. Nouse ylös sieltä suosta ja lakkaa vinkumasta turhia! Ihmiset jaksaa enemmänkin kuin sulle on kaadettu, lakkaa valittamasta, sulla on asiat hyvin! Haluaisin kuunnella tuota osaa, toimia, iloita, olla parempi ihminen, tyytyväinen siihen mitä olen saanut. Väsyttää vain niin kovasti, hymy on kuollut jonnekin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s