kasaan laastaroitu

Ulkoisesti, niin, ulkoisestihan mä kuljen edelleen ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sisäisesti sen sijaan, siellä mulla on edelleen musta, tyhjä aukko. Y järjesti päänsä ja pyysi anteeksi, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja tehty räjäytti kyllä mun vilpittömän luottamukseni niin tehokkaasti pieniksi siruiksi, että en vielä ole pystynyt antamaan Yylle anteeksi. Haluaisin, mutta henki haraa vastaan, en vain luota vielä pitkiin aikoihin.

Paha olo tulee siitä, että haluaisin kyllä jatkaa ystävyyttä siitä, millainen se oli, ennen kuin se oikeastaan jo toukokuussa ensimmäisen massiivisen pettymyksen myötä "haavoittui", mutta en yksinkertaisesti uskalla. En uskalla heittää itseäni enää likoon niin vahvasti, haluan pitää varmuuden vuoksi käsivarren mitan etäisyyttä. Varmuuden vuoksihan se Yykin teki mitä teki. Mä en uskalla enää luottaa, vaikka haluaisinkin.

Aika tietysti parantaa haavat, arvet jäävät, mutta niitä on niin paljon jo muutenkin, että eiköhän sinne vielä jotain uusiakin sovi. Tosin arven päälle tuleva arpi parantuu kuulemma jo lääketieteellisestikin hitaammin, ehkä se on sielussa sama juttu. Jos sama kohta revitään auki kerta kerran jälkeen, niin se ohenee, heikentyy ja menee joka kerran helpommin rikki. Ja koska itsestäni tiedän, että sielun haavat paranevat hitaammin kuin fyysiset, en jaksaisi tätä tuskaa kokea aina uudelleen ja uudelleen. Se kun kestää niin pitkään, eikä rikki mennyt ole enää ikinä ehjä ja särötön.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s