paha, paha olla

Niin paha olla, että oksettaa. Toivoisin voivani kääntää sisuskaluni ympäri, oksentaa kaiken tämän mustan myrkyn ulos, joka mua syö hitaasti sisältäpäin, syövyttää, tuhoaa, jättää vain tyhjän kuoren. Miksi menin luottamaan, vaikka niin monta kertaa olen oppinut, että ei se kannata? Luulin, että Y on erilainen, että se oikeasti välittää. Avasin itseäni niin paljon, luotin sokeasti, olisin mennyt vaikka läpi harmaan kiven sen ihmisen takia (ja muutaman kerran henkisesti meninkin), luulin että Y luottaa minuun, välittää, arvostaa, kuuntelee, ottaa todesta. Luulin, että mulla on Oikeasti Merkitystä jollekin.

Arvoisa vastaväittäjä, luulo ei ole tiedon väärti. Jälleen kerran tuli saatua siitä muistutus. Fyysisesti olen vielä olemassa, mutta mun sisimpäni on kuollut, sielu vaeltaa jossain ihan muualla, sydäntä ei enää ole. ÄLÄ. KOSKAAN. LUOTA. Ei kehenkään enää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s