idiotismia kerrakseen

Eilen satoi vettä. Satoi niin saatanasti suoraan sanottuna. Mä olin lähtenyt aamulla töihin capreissa ja sandaaleissa, collegehuppari takkina, eikä tietenkään sateenvarjoa mukana. Vihjailin PKlle aika suorin sanoin, että täällä sataa rankasti, että olis ihan kiva päästä vaikka kyydillä kotiin tai jotain. PK vaan voivottelee, että voi kurjuus, että sataa. WTF? Sanoin sitten ihan suoraan, että et viittisi tulla hakemaan mua, kun kerran oot autolla liikkeellä, niin sitten menikin vaikeeksi. Piti lähteä vasta tiettyyn aikaan ja käydä kaupassa ja tankilla ja ties mitä vielä – ja kun mä yritin ehdottaa, että heittäisi mut kotiin ensin, niin olisin LIltä tulevia lapsia vastaanottamassa, niin ehdotus loikattiin yli suvereenisti. Päätin sitten, että menen bussilla sateesta huolimatta, koska muuten kotona ei olisi ollut ketään lasten tullessa tai täytyisi alkaa säätämään vielä LInkin kanssa. Päätöksen kuultuaan PK iloisesti sitten heipattelee: ”nähdään kotona, oot rakas!” Ja paskat!

Minä sitten menen bussilla, kahlaan pahimmissa paikoissa nilkkaa myöten vesilätäkössä sandaaleineni ja kastun likomäräksi alusvaatteitani myöten. Pääsen kotiin ja olen juuri ehtinyt kuivata itseni ja istahtaa hetkeksi ajatuksella ”ihanaa, hetki omaa rauhaa”, niin eikös PK kaarra autolla pihaan. WTF? Se ei sitten mennytkään sinne kauppaan, vaikka piti, vaan tuli kotiin (kymmenen minuuttia mun jälkeeni), koska ”ajatteli, että saataisiin hetki olla yhdessä ennen lasten tuloa”. WTF? Miksei se sitten voinut hakea mua ja tuoda kotiin, jos se kauppa ei sitten ollutkaan niin kiireinen?!? Kysyin tätä olosuhteet huomioonottaen kohtuullisen nätisti ja PK veti herneen nenään ja nosti riidan. Lähti sitten kauppaan ovet paukkuen ja huusi mennessään, että hän ei jaksa olla täällä, kun häntä tuolla lailla haukutaan. Meni sitten kaupasta sinne porukoilleen isänsä synttäreitä kahvittelemaan, eikä tietenkään yhtään ajatellut, että niitä kauppatavaroita tarvittiin juuri lasten ruokkimiseen. Tuli sieltä sitten napa täynnä herkkuja illalla ja oli niin kuin ei mitään olisikaan.

Ja tänään sitten alkoi ääneen pohtimaan, että milläs hän sinne kaverilleen pääsee, kun pitäisi mennä kahdella bussilla ja eihän hän millään ehdi, kun ei ole kuin puolisen tuntia aikaa ja jaadi jaadi jaa. Minä sitten tarjouduin jättämään lapset keskenään kotiin ja kiikuttamaan hänet kauniina iltana neljän kilometrin päähän ryypiskelemään kavereidensa kanssa. Tarjouksen sarkasmia ei yhtään huomioitu vaan tarjous otettiin tietenkin riemumiellä vastaan… Sanoin siinä matkalla, että mä kai saan sit kanssa joskus iltalomaa, niin kehtasi mutkuttaa, että ”tämä on tällainen erityistapaus”… Niin juuri, hänellä on aina erityistapauksia, milloin on mikäkin erityistapaus kuvattavana, milloin mikäkin erityinen pilvimuodostelma tai auringonlasku tai saturnuksennousu tai mikä vaan. Ja sitten on varaa nutkuttaa, jos mä joskus kavereiden kanssa olisin menossa johonkin. Mullahan ei tietenkään ole mitään ”erityistapauksia”, juu nou söör.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s