too deep

Kesäisin rannoilla aikuisten yleisin vastaus lasten kysymykseen, kuinka syvälle voi mennä, on: "niin että jalat ylettyy pohjaan". Meidän perheessä on aina sanottu: "niin että pää ylettyy pintaan". Tämä tuli mieleen yöllä, kun mietin yllättävän vahvaa reagointiani eiliseen pettymykseen. Se oli kuin isku palleaan: henki salpautui, kurkkua kuristi, kädet tärisivät, aivot seisahtivat ja voimat hupenivat aivan totaalisesti.

Rationaalisesti ajatellen mun ei olisi kuulunut reagoida noin vahvasti. Ei pitäisi olla mitään syytä siihen, kun kerran järjellä tietää realiteetit, prioriteetit ja kaikki muutkin -tit. Sen takia alkoi tuntumaan, että nyt kahlataan liian syvissä vesissä ja pitää pysähtyä ennen kuin seuraavan kuopan kohdalla pää humpsahtaa veden alle. Pitää ottaa askel tai kaksi taaksepäin ja miettiä hetki jotain – en tosin tiedä mitä. Se liian vahva reaktio pisti ajattelemaan, että jossain vaiheessa vielä rikon itseni, jos tätä rataa jatkan. Heitän tunteeni liian täysivaltaisesti peliin, jossa en voi olla muuta kuin nappula.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s