melkein

Melkein tänään kerron tämän osoitteen Ylle. Osa musta haluaisi, että tätä lukisi joku tuttukin (koska mistäs minä tiedän, tiedättekö te, että se olen minä), mutta toisaalta en tahdo antaa itsestäni yhtään enempää tänne kuin nämä satunnaiset hajatukset ja nillitykset. En tahdo alkaa miettimään kirjoittaessani, voinko tätä kirjoittaa, koska joku tuttu lukee ja voi ajatella ties mitä.

Vääriä mielikuviahan tämäkin blogi on pullollaan – se on mun alter egoni, joka täällä mellastaa, mutta en halua alkaa edes alitajuisesti sensuroimaan sitäkään. Ihmisellä pitää olla edes yksi paikka, jossa se saa meuhkata. Sitä, miksi julkimeuhkaaminen sitten on niin kivaa, en osaa sanoa. Voisihan näitä kirjoitella pöytälaatikkoon huvikseen, mutta se, että joku saattaa näitä mun horinoita lukea ja tilanteesta riippuen joko nyökytellä tai pyöritellä päätään, tuntuu ihan mukavalta. Ja kummasti se helpottaa, kun saa sanottua. 😉

Perkele, dilemma se on tämäkin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s