pitkä aika, ei merta

Onpas siitä pitkä aika, kun tänne viimeksi kirjoittelin. No, silloin kun hajatuksiani aloin tähän blogiin oksentamaan, päätin, etten ota sterssiä siitä, kuinka usein kirjoitan vai kirjoitanko ollenkaan. Ihan miltä tuntuu milloinkin. Oh well.

Nyt alkaa kyllä olla takki aika tyhjä. Koko syksy on ollut yhtä haipakkaa erilaisten kämppään kohdistuneiden remonttien ja opiskelujen ja kaiken suhteen, tuntuu, ettei enää osaa pysähtyä. Ja kun pysähtyy, aivot lakkaa toimimasta. Odotan vain sitä hetkeä, että voi rauhassa Olla, ei tarvi tehdä koko ajan jotain ja siivota rytökärpän pesiä ja koittaa asuttaa niitä kärppiä jonnekin muualle. Opinnäytetyö aiheuttaa henkisiä painajaisia, ja kypsyysnäyte lähinnä oksetusta. Pitäisi opetella sitä varten kokonaan uusi tyyli kirjoittaa, eikä just nyt jaksaisi.

Mutta kuten aina, asioilla on taipumus järjestyä. Remontti on loppu, siivoojat hommissa, tavarat pääsee paikoilleen, opinnäytetyö valmistuu, kypsäri menee miten menee ja elämä jatkuu. Kaikesta tästä epämääräisestä huolimatta olen pelottavan positiivisella mielellä. Apua.

Mainokset

ei se vaan ole niin

Olemme joskus Yn kanssa keskustelleet rakkaudesta ja siitä, onko se tahdon asia vai ei. Olin jo silloin sitä mieltä, että se ei ole tahdon asia, jotain joka on päätettävissä, mutta en osannut perustella sitä. Tänä aamuna sen tajusin, sen perustelun, kun katselin aamuhuista Ytä ja mietin, kuinka paljon sitä rakastankaan, vaikka yhteistä oloa ja eloa on takana jo useita vuosia.

Tahtominen on mulle tietoista toimintaa, tunnetta taas ei voi pakottaa. Rakkaus ei ole jotain joka tulee tahtomalla, jotain joka päätetään tietoisesti aamulla, että tänäänkin minä rakastan. Rakkauden eteen voi ja pitääkin tehdä ”töitä” ottamalla toinen huomioon, kunnioittamalla ja arvostamalla toista, läheisyyttä ylläpitämällä ja  vastavuoroisuudella – ne ovat tahdon asia.

Rakkaus sen sijaan on. Se vain on. Sitä ei voi tahtomalla pakottaa olemaan, mutta se ei häviä pienestä riidasta, jos se kuolee, se kuolee hitaasti pois – joskus pitäen suurempaa ääntä, joskus taas ihan hiljaa. Ja se kuolee, jos sitä ei pidä yllä tekemällä niitä ”töitä”. En voi mennä peilin eteen ja sanoa itselleni, että tänään minä tahdon rakastaa, tänään minä rakastan, tänään minun pitää rakastaa. Jos rakkaus on kuollut, sitä ei voi pakottaa tahtomalla vaikka kuinka. Yhdessä olemista voi päättää toki jatkaa syystä tai toisesta, mutta tunne ei tule vain päättämällä, että nyt rakastan oli mikä oli.

niin paljon parempi

Olen nyt viikon täällä uudessa paikassa oleskelleena voin sanoa, että tämä on kyllä niin paljon parempaa. En tiedä, vaikuttavatko ne lääkkeet jo vai onko tämä vain tämän paikan ansiota, mutta olo on paljon kevyempi. Henkisesti helpotti välittömästi, tänne on mukava tulla, koen olevani jopa tehokkaampi kuin ennen, kun pää ei ole koko aikaa turta ja täynnä surinapuuroa.

Huomaa, että entiseen toimipisteeseen liittyvä ahdistus vielä siellä kyllä jossain sisällä on, kun viime viikon loppupuolella lähdin tästä töiden jälkeen asioille kohti keskustaa, niin alkoi ahdistaa ihan tuhannesti, matka kun oli sama kuin entinen työmatka. Tuli sisäisesti levoton olo ja piti keskittyä hengittämiseen ja tolkuttaa itselleen, että et ole menossa Sinne, et ole menossa Sinne. Ehkä tuostakin pääsee vielä eroon, ajan kanssa. Pakko, kun entinen toimipiste on keskellä kirkonkylää…

good riddance to bad rubbish

Olen kotona! Tämä toimipiste tuntuu niiiiiiiiiin paljon paremmalle kuin se toinen, täällä on hiljaista, täällä on rauhallista, täällä on ruokaseuraa, täällä ihmiset puhuu toisilleen, täällä on ikkuna, täällä on niin paljon parempi olla niin fyysisesti kuin varsinkin henkisesti.

Eilen lähetin ihmisille sähköpostilla viestin, että muutan tänne, mutta yhteystiedot säilyvät ennallaan. Kaksi ihmistä, siis kaksi koko sakista kävi sanomassa jotain – ja nämäkin kaksi sellaisista ryhmistä, joiden kanssa en ole ollut face-to-face -tekemisissä juurikaan, vaikka yhteistyötä ollaan tehtykin. Kaikki muut kävelivät akvaarioni ohi, eivät vilkaisseetkaan päin, juttelivat keskenään, olivat kuin en olisi olemassakaan. Moinen lapsellisuus olisi huvittanut, jos ei olisi ärsyttänyt. Jos jotain, niin se vain vahvisti sitä tunnetta, että olipa hyvä päästä tuolta pois. Nyt on parempi.